Emäntä, runoilija ja kirjailija
– paikalliskulttuurin puolestapuhuja Raili Heikkilä on poissa
Runoilija, kirjailija, maatilan ja suurravintolan emäntä – Raili Heikkilä, os. Siikilä kuoli 27. syyskuuta 2023 Porissa.
Siikaisissa valon päivänä 3.2.1942 syntyneen Heikkilän elämänkaareen kuuluivat rohkeus ja sisukkuus. Hän ponnisti pientilalta, kuusilapsisesta sisarussarjasta ainoana ensin oppikouluun Poriin, jonka jälkeen hän jatkoi Karkun emäntäkoulussa.
Emännän harjoittelun hän suoritti Helsingissä, Elannon ravintoloissa. Helsingin ydinkeskustassa toimineen Helsingin Osuuskaupan, HOK:n, yli 1000-paikkaisen Suurravintolan emännän tehtävistä hän teki muuton vasten valtavirtaa 1963, pohjoissatakuntalaiselle pientilalle Honkajoelle. Muuton jälkeenkin häntä tiedusteltiin töihin HOK:n ravintolaan Helsinkiin.
Perheen lasten lisäksi maaseudun kesiä maatilalla viettivät vuosikymmenien ajan niin sukulaisten lapset kuin Porin sosiaalitoimen kautta tulleet kesäsiskot ja -veljetkin. Miehen ja perheen kanssa koettiin tilan työteliäs ja voimakas kasvu yhdeksi Pohjois-Satakunnan suurimmista maidontuottajista sekä maatilamatkailun ensiaallot 1990-luvulla.
1980-luvulla Heikkilä tempautui mukaan aktiiviseen paikallispolitiikkaan SMP:n edustajana. Hän oli myös Satakunnan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaana saaden yhden vaalipiirinsä suurimmista äänimääristä puolueessaan.
Töiden ja luottamustoimien lomassa Heikkilä tarttui kynään aina kun suinkin mahdollista. Syntyi kirpeitä pakinoita, ravistelevia mielipiteitä, palkittuja runoja, erätarinoita ja paljon muuta. Varsinkin siinä vaiheessa, kun tilalla luovuttiin karjasta ja maatilamatkailusta, vapautui tilaa tunteiden ja muistojen tulkinnalle. Heikkilältä ilmestyi yhteensä 8 kirjaa. Railin teksteissä korostuu hiljaisuus, pienen ihmisen tunnot ja luontosuhde sekä kokemus osana sukupolvien ketjua. Kautta Suomen hänet tunnetaan Railin Runokortit -postikorttisarjan koskettavista runoista.
Heikkilä talletti aktiivisesti etenkin pohjoissatakuntalaista kansanperinnettä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmiin yli neljän vuosikymmenen ajan. Heikkilä osallistui myös muun muassa murteellapuhumisen SM-kisoihin sijoittuen suoraan loppukisoihin puhenäytteellään. Heikkilä oli pidetty puhuja, joka kävi esiintymässä esimerkiksi Kassu Halosen taidetalolla Kainuussa.
Hänet haudattiin syntymäkuntaansa Siikaisiin. Huolehtivaa isoäitiä, lapsuuden puolestapuhujaa, keittiötaituria, kansanperinteen tallettajaa ja sydänten runoilijaa kaipaavat puolison lisäksi lapset perheineen, sukulaiset sekä Railin teksteistä tietoa, voimaa ja lohtua saavat lukijat ja tutkijat.
Pauliina Heikkilä
Kirjoittaja on Raili Heikkilän tytär.
Muistokirjoitus on julkaistu pyhäinpäivänä 2023:
Satakunnan Kansa
Helsingin Sanomat

Sanat ja muistot elävät!
Onko Sinulla kokemuksia ja muistoja Railin teksteistä? Haluatko jakaa omasi muidenkin kanssa? Julkaisemme, luvalla tietenkin, lukijoiden tuntemuksia ja muistoja tällä sivulla. Voit lähettää omasi Pauliinalle sähköpostitse, pauliina at paperisilppuri.fi. Otamme yhteyttä ennen julkaisemista. Osa alla olevista kokemuksista on nimettömiä - ne olemme joko saaneet jälleenmyyjämme kautta tai palautteen antajaa ei syystä tai toisesta tavoiteta, yhteystiedoista huolimatta.
”Ostin isälleni 70 v lahjaksi Elon polkuja, suven muistoja -kirjan. Palaute kirjasta oli suorastaan häkellyttävän hyvä! Äitini (67 v) myös kertoi istuneensa nojatuolissa pari tuntia, lukeneensa ja itkeneensä, sitten taas itkeneensä ja lukeneensa!”
Tamperelainen tytär
Tamperelainen tytär
”Luin Vehreitä hetkiä [kirjan] - ja nautin. Minusta kirja on ihastuttava. Ja ne kasvit... ”
Puutarhaleidi maalta
Puutarhaleidi maalta
Kiinnostuitko?
Railin Runokorttien ja Torpan Tarinat®-postikorttien juuret ovat pohjoissatakuntalaisella maatilalla, joka on entinen kruununmetsätorppa.
Me Paperisilppurilla tuotteiden suunnittelijana ja tuottajana toivomme, että suomalaisen maaseudun kauneus ja arki monenlaisine askareineen välittyvät postikorteissamme ja muissa tuotteissamme. Tutustu ja lue lisää: Paperisilppurin tuotteista Mikä ihmeen Paperisilppuri? Katso jälleenmyyjät kautta Suomen ja Pohjoismaiden. |
Tutustu Railin teksteihinRailin Runokortteja on julkaistu vuodesta 2008 alkaen.
Railin tekstein on ilmestynyt viisi runoteosta ja kolme muuta kirjaa:
|